top of page

MEISTÄ

unnamed (1).jpg

Erkkertin tarina on alkanut jo 70-luvulla cockerspanieleiden parissa, joita Kerttu ja Erkki kasvattivat 30-vuotta menestyksekkäästi. Kasvatustyöstä saatiin kunniakas Vuolasvirta palkinto.

​

2000-luvulla viimeisen cockerin jälkeen, Kertun ja Erkin tyttären Sarin perheeseen saapui miehen haaveesta ensimmäinen karjis. Ja sillä tiellä ollaan. 

​

Koiramme ovat perheenjäseniä, eivätkä asu tarhoissa. Elämäntapa koiriin on siirtynyt sukupolvelta toiselle, ja koiramme asuvatkin useammassa taloudessa, vaikka saavatkin viettää aikaa yhdessä mökillä temmeltäen. Päivittäin koiramme saavat temmeltää ja toteuttaa itseään pitkillä lenkeillä metsässä. Nuppu aikoinaan kokeili  myös osaamistaan verijäljellä,ja niinpä se oli ensimmäinen karjakoira joka näytti että karjis sopii tähänkin lajiin mainiosti. Nupun poika Mölli saavutti ensimmäisenä karjakoirana MeJä valioarvon v.2012. Menestystä on tullut myös näyttelyissä joista koiramme ovat saaneet lukuisia ryhmä kuin Bis-sijoituksia, kasvattajaluokkien BIS-sijoitukset mukaan lukien.


Vuonna 2017 teimme historiaa sijoittuen upeasti  Kennelliiton Vuoden Kasvattajakisassa 36.parhaan kasvattajan joukkoon! Tälläistä menestystä ei vielä kukaan kasvattaja ole saavuttanut australiankarjakoirissa, joten olemme ylpeitä siitä että olemme tuoneet rotuamme upeasti esille tässäkin arvostetussa kisassa!


Tämä kaikki ei olisi ollut mahdollista ilman kasvattien omistajiamme. Kiitos Liisa & Minkeli aktiivisesta yhteistyöstä ja avuista kasvattajaluokissa. Sekä ystävämme, Emppu, joka on aina valmiina reissaamaan kanssamme, ollut varahandlerina ja tukena. Kiitokset myös Anittalle, pitkäaikaiselle ystävällemme, joka on  ja elänyt kasvatustyössämme mukana jo cockeriajoilta asti. Lukuisat näyttelyreissut on tehty Anittan kanssa. Kommelluksilta ei ole aina vältytty, mutta Anittan nokkeluudella ja neuvokkuudella kaikesta on aina selvitty. Hyvät ystävät ja yhteistyökumppanit ovat kullanarvoisia.

​

Kasvatustyömme on hyvin pienimuotoista, joten joka vuosi meillä ei ole pentusuunnitelmia. Olemme halunneet viedä rotua eteenpäin ja tuoda "uutta verta" Suomen pieneen karjiskantaan käyttämällä ulkomaalaisia uroksia säilyttäen oman narttulinjamme jo kuudennessa sukupolvessa.

​

Sarin tytär Laura-Maria halusi, että Erkkertin kasvatustyö jatkunee vielä jatkossakin. Erkkertin koki  tammikuussa 2019  sukupolven lisäyksen kun, Laura-Maria läpäisi kasvattajan peruskurssin. Laura-Maria on toiminut kehäsihteerinä näyttelyissä jo 15-vuotiaasta asti vuodesta 2009. 

​

Rotutietoa voit lukea sivuilta: https://sakkry.com/rotutietoa/

​

MEISTÄ: About

ERKKERTIN AUSTRALIANKARJAKOIRA KASVATTAJARYHMÄN BIS-TULOKSIA SUOMESTA JA MAAILMALTA

10x BIS 1

6x BIS 2

4x BIS 3

3x BIS 4

2x BIS 5

MEISTÄ: Text
MEISTÄ: Pro Gallery
bottom of page